Kaikki alkoi halusta tehdä asiat toisin.

Helmiäisen tarina alkoi suunterveyden ammattilaisten työssään tunnistamasta tarpeesta. Me halusimme rakentaa hammaslääkäriaseman, jossa asiakasta voitaisiin hoitaa kokonaisuutena ja jossa eri alojen ammattilaiset tekisivät tiivistä yhteistyötä saman katon alla.

Unelmana oli ammattilaistensa omistama vastaanotto, josta löytyisivät kaikki suun terveydenhuollon palvelut, yleis- ja erikoishammaslääkäreistä suuhygienisteihin ja omaan palvelevaan vastaanottoon sekä hammaslaboratorioon. Hoidon haluttiin perustuvan ajantasaiseen tutkittuun tietoon, nykyaikaisiin työvälineisiin ja ennen kaikkea ammattilaisten väliseen luottamukseen.

Helmiäinen perustettiin kesällä 2019. Nimeä pohdittaessa klinikasta haluttiin tehdä Tampereen Helmi. Nimi oli kuitenkin jo käytössä muualla, joten ajatusta piti jalostaa hieman pidemmälle. Lopulta suuradiologimme Jorma sen keksi: Helmiäinen! Aine, josta helmet muodostuvat.

Siitä alkoi Helmiäisen tarina.

Ovet auki, maailma kiinni

Helmiäinen avasi ovensa maanantaina 2. maaliskuuta 2020. Ehdimme toimia kaksi viikkoa ennen kuin koronaviruspandemia pysäytti maailman ja toi rajoitukset myös Suomeen.

Uuden hammaslääkäriaseman alku ei siis ollut aivan sellainen kuin olimme suunnitelleet. Ensimmäisiin kuukausiin mahtui paljon epävarmuutta, mutta myös vahvaa uskoa yhteiseen ajatukseen. Jatkoimme askel kerrallaan ja aloimme rakentamaan Helmiäisestä sitä vastaanottoa, josta olimme haaveilleet.

Vuosien aikana toimintamme on kasvanut ja joukkomme laajentunut yli 50 suunterveyden ammattilaisen yhteisöksi. Vaikka ympärillämme on muuttunut paljon, alkuperäinen ajatus on säilynyt: halu tehdä laadukasta hammashoitoa yhdessä ja pitää asiakkaista hyvää huolta.

Vuonna 2027 Helmiäinen täyttää seitsemän vuotta ja saavuttaa siis kouluiän. Kasvuvuosien jälkeenkin toimintamme ytimessä ovat samat periaatteet, joista kaikki aikanaan alkoi.

Oma suunhoidon tiimi pitää huolta suustasi

Alusta asti meille oli tärkeää, ettei hammashoito jäisi sarjaksi toisistaan irrallisia käyntejä. Suun terveys muuttuu elämän mukana, ja myös hoidon on silloin mukauduttava – hoito jatkuu kuitenkin tutussa paikassa ja tuttujen ihmisten kanssa.

Helmiäisessä hoitoa suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Kun hammaslääkäri tuntee potilaansa ja hänen hoitohistoriansa, jokaista käyntiä ei tarvitse aloittaa alusta. Tutun ammattilaisen kanssa on myös helpompi puhua omista toiveista, kysymyksistä ja mahdollisesta hammashoitopelosta.

Jos hoitoon tarvitaan eri alojen osaamista, yleis- ja erikoishammaslääkärit, suuhygienistit ja hammashoitajat voivat tehdä yhteistyötä saman hoitosuunnitelman ympärillä. Näin tieto kulkee ammattilaiselta toiselle ja hoito säilyy yhtenäisenä vaiheesta toiseen.

Tätä alkuperäinen ajatuksemme saman katon alla toimivasta yhteisöstä tarkoittaa käytännössä: tuttuja ihmisiä, yhteistä suunnittelua ja pitkäjänteistä huolenpitoa juuri sinun suun terveydestä.

Kuvassa Helmiäisen omistajat kuvattuna syksyllä 2025. Kuvasta puuttuu Jorma Järnstedt.

Hammaslääkäriasema Helmiäisen omistajia

Keskellä Tamperetta, lähellä ihmistä.

Kun Helmiäisen paikkaa aikanaan etsittiin, halusimme löytää sille kodin Tampereen sydämestä. Sellaisen, jonne olisi helppo tulla eri puolilta kaupunkia ja jossa vastaanotto olisi osa kaupungin elämää. Paikka löytyi Hämeenkadulta, Kauppahallin yläkerrasta.

Meille voi saapua kävellen, ratikalla, bussilla tai omalla autolla. Sijainti on keskeinen, mutta vastaanotolla tunnelma on rauhallinen. Kun astut sisään, kiire saa jäädä hetkeksi ulkopuolelle.

Vastaanottomme on moderni, mutta halusimme siitä ennen kaikkea lämpimän ja kodikkaan. Paikan, johon voi tulla omana itsenään myös silloin, kun hammashoito jännittää tai pelottaa. Moni asiakkaamme on kuvaillut hoitoa lempeäksi, kiireettömäksi ja asiantuntevaksi. Sellaiseksi haluamme jokaisen käynnin rakentaa.

Vuosien varrella meille on tullut paljon uusia asiakkaita ystävän, perheenjäsenen tai kollegan suosituksesta. Jokainen suositus tuntuu erityiseltä, sillä se kertoo luottamuksesta: siitä, että joku on kokenut saaneensa meiltä hyvää hoitoa ja haluaa jakaa kokemuksensa myös toiselle.

Kuuntelemme asiakkaitamme ja kehitämme toimintaamme heidän palautteidensa pohjalta. Uskomme, että hyvä suun terveydenhuolto syntyy ammattitaidosta, yhteistyöstä ja hyvästä kohtaamisesta ja siitä, että ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi kokonaisuutena.

Omistajat tiiviisti mukana Helmiäisen arjessa.

Helmiäinen on kasvanut vuosien varrella, mutta omistajuus on edelleen lähellä arkea. Tällä hetkellä Helmiäisellä on seitsemän omistajaa: Paula Alanko, Jorma Järnstedt, Antti Lehtinen, Anna ja Joonas Liukkonen, Tuire Päivönsalo sekä Miikka Åhlman. Jokainen meistä työskentelee Helmiäisessä ja on mukana sen jokapäiväisessä elämässä.

Meille omistajuus tarkoittaa mukana olemista, vastuun kantamista ja Helmiäisen kehittämistä yhdessä. Näin pidämme huolta siitä, että alkuperäinen ajatuksemme mutkattomasta ja korkealaatuisesta suun terveydenhuollosta näkyy arjessamme myös tulevaisuudessa.

Lämpimästi tervetuloa Helmiäiseen!

Hymyile, me Helmiäisellä huolehdimme su(u)sta

Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.