Ilmoittautumisautomaatti Helmiäisessä on paikallisen yhteistyön tulos
Räätälöity ratkaisu Helmiäisen asiakaskokemuksen kehittämiseksi
Helmiäisen vastaanottoaulassa on keväästä 2025 asti ollut käytössä ilmoittautumisautomaatti. Automaatti on käytössä asiakkaillemme, jotka ovat jo täyttäneet esitietolomakkeen, ja sen käyttöönoton tarkoituksena oli sujuvoittaa ja nopeuttaa asiointia. Automaatti on nopea ja yksityinen tapa hoitaa vastaanotolle saapuminen esimerkiksi silloin, kun asiakkaan ei tarvitse kysyä tai varmistaa mitään vastaanoton työntekijöiltä.
– Meillä Helmiäisellä ollaan teknologian aallonharjalla esimerkiksi kuvantamislaitteissa ja moderneissa instrumenteissa. Haluamme ottaa käyttöön meitä ja asiakkaitamme helpottavia teknologioita jatkossakin, ja ilmoitusautomaatin hankinta on yksi näistä toimista, kertoo Helmiäisen toimitusjohtaja Paula Alanko.
Tarve ja inspiraatio automaattiin lähti Helmiäiseltä itseltään, ja automaatin ohjelmiston Helmiäiselle kehitti eKansio.
– Paino voidaan laittaa nimenomaan sanalle ”kehitti”, sillä yleensä teemme hyvin erilaisia ohjelmistoja, selventää eKansion toimitusjohtaja Antti Karttunen. Hän nimittäin kertoo, että eKansiossa kehitetään yleensä toiminnanohjaus- ja työajanseurantajärjestelmiä yritysten käyttöön, mutta tämä asiakaskäyttöön tarkoitettu ilmoitusautomaatti-ohjelmisto kehitettiin ainutlaatuisena projektina juuri Helmiäiselle.
Tamperelainen osaaminen tuotti onnistuneen täsmäratkaisun
eKansio on tamperelainen kymmenen hengen yritys, joka on tuottanut räätälöityjä ohjelmistoja asiakkailleen jo 20 vuoden ajan.
– Helmiäisellä suositaan aina mahdollisuuksien mukaan paikallista ja kotimaista toimijaa. On hienoa, että pystymme toiminnassamme tukemaan toista tamperelaista tekijää valitsemalla heidät palveluntuottajiksemme! iloitsee Helmiäisen Alanko.
eKansion Karttunen on myös tyytyväinen yhteistyöhön:
– On ollut mukavaa kehittää automaattia toisen samassa kaupungissa toimivan tahon kanssa. Oli kehittävää myös meille tehdä jotain sellaista, jota emme yleensä tee, Karttunen kertoo.
Sujuvampi saapuminen Helmiäiseen – ihmiskontaktia unohtamatta
Helmiäisen vastaanotossa ollaan oltu tyytyväisiä automaattiin viiden kuukauden kokeilun jälkeen. Ruuhka-aikoina asiointi on sujuvoitunut, kun osa asiakkaista pystyy hoitamaan ilmoittautumisen vilauttamalla henkilökorttia lukijalle. Ilmoittautumisautomaatti on yhteydessä potilastietokantaamme, joten se osaa etsiä oikean varatun ajan ja ohjata jopa asiakkaan oikeaan vastaanottotilaan.
Ihmiskontakti ei kuitenkaan koskaan Helmiäisellä täysin katoa – tiskin takana palvelevat edelleen tuttuun tapaan iloiset asiakaspalvelijamme!
